Saavuimme keskustaan reilu tunti ennen esityksen alkua ja etsimme nälkäisinä käsiimme ensimmäisen ravintolan, mikä sattui vastaan. Keskustasta ei sitten paljon muuta löytynytkään kuin kebab-pizzeria, kauppa ja ruokaravintolan näköinen Wanha mestari. Kävelimme viimeksi mainittuun sisään ja ilmoitimme haluavamme syödä, mutta heillä ei kuulemma ollut ruokaa. Ystävällinen myyjä neuvoi meitä menemään vastapäiseen pizzeriaan tai nurkan takaa löytyvälle nakkikioskille. Valitsimme pizzerian, mikä osoittautuikin erittäin hyväksi vaihtoehdoksi. Pizza oli hyvää ja halpaa.
Ruoan jälkeen suuntasimme kohti museoaluetta, jossa musiikkiteatteri piti leiriään. Parkkipaikalle johtavan tien risteyksessä oli mies huomioliiveissä huitomassa autoja oikeaan suuntaan. Parkkialueelle päästyämme toinen mies neonkeltaisissa huiskutteli meitä oikeaan autoriviin ja kolmas näytti, mille paikalle tuli ajaa. Neljäs auttoi osumaan ruutuun. Naureskelin miehille autosta noustuani, että täällä ei ainakaan voi eksyä, johon yksi miehistä tokaisi: "Ja jos eksyy, niin me kyllä löydetään ja ohjataan oikeaan paikkaan". Ei voi ainakaan moittia huonoista järjestelyistä!
Liput oli varattu etukäteen ja lunastus hoitui ilman pitkää jonotusta kahden kassan ansiosta. Jonoihin mentiin sukunimen alkukirjaimen mukaan, toiseen aakosten alkupään kirjaimet ja toiseen loppupään. Liput saatuamme suuntasimme kohti käsiohjelman myyjiä. Heillä oli kaikilla hienot museoalueen ilmapiiriin sopivat kansallispuvut(?) päällä. Myynnissä oli myös T-paitoja, kasseja, lippalakkeja ja kukkia. Ostimme paidat itsellemme ja yhdelle ystävälle, minä halusin myös kassin.
Tässä näkyy myyjien asut, taustalla katsomo
Alueella pyöri myös suloinen kissa
Esitys alkoi ja kaikki hiljenivät, pilvet väistyivät auringon tieltä, kun laulu alkoi. Heti alkuun oli ongelmia Marian mikin kanssa, mutta se saatiin onneksi korjattua, eikä sinällään haitannut esitystä. Lavasteisiin oli käytetty paljon aikaa ja hienoa jälkeä olikin saatu aikaan. Mitään sen kummemmin muuttamatta koko esityksen aikana lavasteet toimivat mainiosti sekä luostarina, että Von Trappin kotina, laulukilpailun lavana ja vuoristona.
Esityksessä käytettiin paljon huumoria, mutta ei kuitenkaan liikaa. Natseja pilkattiin oikein olan takaa ja kapteenin rooliin kun oli valittu lyhyt mies, oli hahmosta aistittavissa hienoisia napoleon-kompleksin oireita. Esitys kulki koko ajan hyvin eteenpäin ja paljon omia ratkaisuja oli käytetty. Paras oli ehkä nukkeshow, joka oli toteutettu ihmisiä käyttämällä. Maria ja lapset lauloivat yläkerran kaiteella ja nukeiksi ja lampaiksi pukeutuneet ihmiset pomppivat lavan alaosassa. Tämän kohtauksen ainoa miinus oli se, että sen olisi pitänyt loppua neljä sekuntia aiemmin, ennen kuin kiimainen lampaiden perässä juossut pässi jäi pällistelemään lavalle...
Maria oli alkuun todella ärsyttävän ylipirteä ja ylinäyttelevä, mutta tuntui rauhoittuvan pikkuhiljaa esityksen edetessä tai sitten me vain totuimme astetta töhöttävämpään Maria-versioon. Tiedä häntä. Laulajana Maria ei ollut mitenkään erikoinen, mutta selvitti roolinsa kunnialla. Lapset olivat loistavia ja lauloivat hyvin. Abbedissan bravuuri Climb every mountain oli helpotettu ottamalla kuoro mukaan korkeimpiin kohtiin. On aina yhtä jännittävää nähdä ja erityisesti kuulla, miten se saadaan hoidettua niin, että se kuulostaa aina yhtä vaikuttavalta, vaikkei abbedissa olisikaan mikään erikoinen laulaja.
Väliajalla kävimme kysymässä paitamyyjältä julistetta, mutta hänellä ei niitä ollut myynnissä. Hän lähti ottamaan asiasta selvää ja pian saapuikin paikalle joku isompi herra muistilehtiön kanssa. Hän kätteli meitä, kyseli mitä olemme pitäneet esityksestä tähän mennessä ja pyysi osoitetta, että voisivat lähettää julisteen perässä. Uskomatonta palvelua! Kaikki olivat muutenkin jo lippukassoilta asti (tai oikeastaan jo ravintolasta asti) todella ystävällisiä ja palvelualttiita. Hieman eri meininki kuin suurissa kaupunginteattereissa.
Loppuesityksessä ei siinäkään ollut mitään moitittavaa, pelkkää plussaa Ypäjän musiikkiteatterille. Orkesterista täytyy sanoa, että soittivat hyvin ja oli mukavaa, kun tällaisessa pienemmässä esityksessä oli kunnon bändi kasassa. Musiikki kuulostaa aivan erilaiselta kun mukana on patarummut, useampi jousisoitin, pari huilua ja muuta puhallinta, kontrabasso ja innokas kapellimestari. Kuoro oli hienosti kätketty lavan reunaan mustan ohuen kankaan/verkon taakse. Kun kuoro alkoi laulaa, kankaan taakse syttyi huomaamatta valo ja laulajat tulivat himmeästi näkyviin. Orkesteri oli näkyvillä koko ajan.
Ypäjälle voisi siis mielellään lähteä katsomaan vaikka jotain muutakin. Kaikin puolin positiivinen kokemus. Kotimatkalla päässä soi 130 kilometrin edestä Sound of Musicia.
Esityksessä käytettiin paljon huumoria, mutta ei kuitenkaan liikaa. Natseja pilkattiin oikein olan takaa ja kapteenin rooliin kun oli valittu lyhyt mies, oli hahmosta aistittavissa hienoisia napoleon-kompleksin oireita. Esitys kulki koko ajan hyvin eteenpäin ja paljon omia ratkaisuja oli käytetty. Paras oli ehkä nukkeshow, joka oli toteutettu ihmisiä käyttämällä. Maria ja lapset lauloivat yläkerran kaiteella ja nukeiksi ja lampaiksi pukeutuneet ihmiset pomppivat lavan alaosassa. Tämän kohtauksen ainoa miinus oli se, että sen olisi pitänyt loppua neljä sekuntia aiemmin, ennen kuin kiimainen lampaiden perässä juossut pässi jäi pällistelemään lavalle...
Maria oli alkuun todella ärsyttävän ylipirteä ja ylinäyttelevä, mutta tuntui rauhoittuvan pikkuhiljaa esityksen edetessä tai sitten me vain totuimme astetta töhöttävämpään Maria-versioon. Tiedä häntä. Laulajana Maria ei ollut mitenkään erikoinen, mutta selvitti roolinsa kunnialla. Lapset olivat loistavia ja lauloivat hyvin. Abbedissan bravuuri Climb every mountain oli helpotettu ottamalla kuoro mukaan korkeimpiin kohtiin. On aina yhtä jännittävää nähdä ja erityisesti kuulla, miten se saadaan hoidettua niin, että se kuulostaa aina yhtä vaikuttavalta, vaikkei abbedissa olisikaan mikään erikoinen laulaja.
Väliajalla kävimme kysymässä paitamyyjältä julistetta, mutta hänellä ei niitä ollut myynnissä. Hän lähti ottamaan asiasta selvää ja pian saapuikin paikalle joku isompi herra muistilehtiön kanssa. Hän kätteli meitä, kyseli mitä olemme pitäneet esityksestä tähän mennessä ja pyysi osoitetta, että voisivat lähettää julisteen perässä. Uskomatonta palvelua! Kaikki olivat muutenkin jo lippukassoilta asti (tai oikeastaan jo ravintolasta asti) todella ystävällisiä ja palvelualttiita. Hieman eri meininki kuin suurissa kaupunginteattereissa.
Loppuesityksessä ei siinäkään ollut mitään moitittavaa, pelkkää plussaa Ypäjän musiikkiteatterille. Orkesterista täytyy sanoa, että soittivat hyvin ja oli mukavaa, kun tällaisessa pienemmässä esityksessä oli kunnon bändi kasassa. Musiikki kuulostaa aivan erilaiselta kun mukana on patarummut, useampi jousisoitin, pari huilua ja muuta puhallinta, kontrabasso ja innokas kapellimestari. Kuoro oli hienosti kätketty lavan reunaan mustan ohuen kankaan/verkon taakse. Kun kuoro alkoi laulaa, kankaan taakse syttyi huomaamatta valo ja laulajat tulivat himmeästi näkyviin. Orkesteri oli näkyvillä koko ajan.
Ypäjälle voisi siis mielellään lähteä katsomaan vaikka jotain muutakin. Kaikin puolin positiivinen kokemus. Kotimatkalla päässä soi 130 kilometrin edestä Sound of Musicia.
Kommentit